torstai 19. toukokuuta 2011

TAIVASVARJELE TULIPA PITKÄ POSTAUS!

Aamulla tein kävelylenkin Karhulaan, tarkoituksena kävästä lukemassa kirjastossa uusimmat aikakausilehdet. Olikin tunti siihen, että kirjasto olis auennut, joten jatkoin lenkkiä. Päätin käydä vanhan asuntomme pihalla, ihan muistoja herätelemässä. Ostimme T:n kanssa kerrostaloasunnon minun isovanhemmiltani 7 vuotta sitten (ihan järjetön aika!??), ni voin sanoa, että siihen pihapiiriin liittyy PAALJON muistoja, myös omasta lapsuudestani. Meinas itku tulla, kun kävelin sinne sisäpihalle. Tuntui, ettei mikään ollut muuttunut (vaikka kaikki on muuttunut), ainoastaan hiekkalaatikon reunat oli täysin lahonneet ja hajonneet. Surkuhupaisaa. Jatkoin lenkkiä vielä hautausmaalle, tuli sen verran ikävä mummoa ja ukkia <3

Meidän lastenhuoneen remontti on edennyt kivasti. Nyt on pari kertaa pohjamaali vedetty ja valkoinen maali, niille seinille, jotka jää valkoiseksi. Oli muuten hirveän vaikea päättää sitä valkoisen maalin sävyä. Miksi niitä pitää olla se 20 erisävyä, kun taas puhtaan punaisen ja oranssin sävyjä oli tasan se 1???

Aino kävi tänää ekaa kertaa urheilukoulussa ja tykkäs hirveästi. T. sanoi, että Aino oli seinonut aluksi puolituntia paikallaan, eikä ollut uskaltanut tehdä mitään, mut sitten, kun pääsi vauhtiin, oli ollut oikein reipas. No pari kertaa saa kuulemma kokeilla tykkääkö vai ei ja sit vasta maksaa se aika suolainen hinta 60€. No onpahan tuolle duracel-pupulle jotain harrastetta.

Huomenna otetaan vähän irtiottoa arkeen ja suunnataan Haapasaareen. Saatiin myös T:n tädin mies kinuttua mukaan. Kivaa, on sillekin jotain piristystä ja kun tiedetään, että hän niin viihtyy siellä saaressa. Viime viikolla kävi metsuri kaatamassa jättimäisen koivun keskelle pihaa, rikkoen meidän grillin (no vanha ruppanen kivistä kyhäilty grilli, ei haittaa), mut hirveän hinnan yhden puun kaatamisesta 180€, taidanpa ruveta metsuriksi!!!! Miehille on siinä pientä puhdetta, nimittäin puunpilkkomista, ite pakkasin viinitonkan mukaan, ni voi ottaa sit vähän neuvooantavaa ja huudella ohjeita. Heh, no vitsivitsinä!!!


Näihin kuviin ja tunnelmiin....  KESÄ TULE JO!!!!!!!




ADIOS <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti